West Coast ATV ry on voittoa tavoittelematon mönkijäharrastusta tukeva yhdistys, joka ylläpitää maasto- ja tieliikennemönkijöille reitistöjä sekä ajoharjoituspaikkoja. Järjestämmme yhteistyössä olevien yritysten ja yhdistysten kanssa ajotapahtumia ja esimerkiksi uusien laitteiden koeajotapahtumia.
Yhdistys kuuluu osana vapaaehtoiseen pelastuspalveluun www.vapepa.fi. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ei velvoita ketään mutta kaikki kerhon jäsenet ovat automaattisesti mukana ja kerholla on oma auktorisoitu VAPEPA-kouluttaja. Kerho on osa vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) verkostoa. Kerholle tulee virka-apupyyntö kadonneen henkilön etsimiseksi, jos poliisin ja pelastuslaitoksen resurssit eivät riitä.
Reitistöä on tällä hetkellä noin 7000 hehtaarin alueella ja lisää rakennamme jatkuvasti. Kerätyillä varoilla hoidamme reitistöä, rakennamme laavuja ym. Kerho voi osallistua harkinnan mukaan myös pienillä avustuksilla kuluihin, jos jäsenet osallistuvat ja edustavat yhdistystä jossakin suuremmassa tapahtumassa tai kilpailussa. Teemme myös paljon hyväntekeväisyystyötä, johon käytetään osa kerhon varoista.
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |